Nyt
se on todistettu. Laihduttajan paras kaveri on koira, ja vielä
sellainen koira joka osaa kerjätä niin hellyyttävästi, että laihduttaja
lankeaa koiran anovien silmien alla ja luopuu suosiolla suupalastaan.
Menetelmässä on muistettava seuraavat asiat: Hanki iso koira, joka
tarvitsee paljon liikuntaa ja opeta se kerjäämään itseltäsi ruokaa.
Koska itse kärsit lihavuudesta, et voi tehdä koirallesi sitä, että
lihottaisit sen pullukaksi, joten syöt itsekin vähemmän...
Lapsilta ja siipalta salaa syöminen on helppo nakki kotioloissa, mutta
koiraa et pääse minnekään karkuun, annas olla kun kaapin ovi aukeaa ja
pieninkin napsahdus tai rasahdus kuuluu mistäpäin huushollia tahansa,
eikös laihduttajan paras kaveri ole paikalla. Yhtäkkiä huomaat kuinka
usein juokset jääkaapilla, aikaisemmin siihen ei ollut kukaan
kiinnittänyt sen kummenpaa huomioata, mutta koiran hankkimisen jälkeen
ei yksikään oven avaus ole jäänyt huomaatatta.
Toinen hyvä asia on siinä, että laihduttajan ei enää itse tarvitse olla
perheen jätesanko, joka syö kaiken ylijääneen, loput koiralle.. ja kun
ei raaski heittää niin paljon koiralle ruokaa, alkaa tehdä pienempiä
annoksia ja ruokaa jää yli vähemmän, aikaisemminhan laihduttaja kyllä
kykeni reippaasti vetämään napaansa kaikki kelpaamattomat ruoat...
torstai, 16. maaliskuu 2006
Kommentit